SOCIAL MEDIA

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

BLOGGERS' INSPIRATION DAY 2017


Eilen nousin jo aikaisin sängystä ja suuntasin aamujunalla kohti Helsinkiä. Aikainen herätys ei haitannut yhtään, sillä olin superinnoissani tulevasta päivästä. Minut oli kutsuttu Bloggers' Inspiration Day -tapahtumaan, joka järjestettiin Helsingin Kattilahallissa. Kyseinen tapahtuma on Suomen suurin somevaikuttajien ammattitapahtuma, jonne oli kutsuttu bloggaajia, tubettajia sekä muita somen ammattilaisia. Siellä pääsi inspiroitumaan, tutustumaan kollegoihin ja verkostoitumaan yhteistyökumppaneiden kanssa. Tekemistä oli siis kolmelle tunnille, vaikka millä mitalla. 



Tapahtumapaikalle päästyä näimme Katariinan kanssa ja tutustuimme yhdessä tapahtumaan sekä sen antimiin. En ollut koskaan aikaisemmin käynyt Kattilahallissa, joten en tiennyt mitä odottaa. Tila oli kumminkin todella avara ja erilaiset pisteet oli aseteltu pitkin hallia. Kävimmekin ensiksi kiertämässä paikan ympäri ja tutkimassa antimia, ennen kuin aloimme paneutua eri pisteisiin tarkemmin.


Niin kuin kuvista voikin jo huomata, niin juomapuoleen oli ainakin panostettu. Löytyi skumppaa, roseviiniä, valkkaria, punkkua, siideriä ja erilaisia cocktaileja. Ruokaa oli myös tarjolla ja jokainen sai koota omanlaisensa falafel bowlin kasvisvaihtoehtojen joukosta. Glitternisti oli myös paikalla huolehtimassa osallistujille kimalteet naamaan. Pääsimme myös askartelemaan omia unelmakarttoja sekä tutustumaan Vilan ja Vero Modan kevään uutuuksiin ja osallistumaan stailaushaasteeseen. Minun ja Katariinan lopputuloksen pääsette näkemään Instagramistani. Kolme tuntia hurahtikin ihan supernopeasti ohi. 



Päälleni valikoitui tällä kertaa rennot mustat housut sekä röyhelöhihainen t-paita. Näiden kanssa yhdistin vielä suloiset tupsukorvikseni, jotta asu ei jäisi tylsäksi. Päätin valita mahdollisimman mukavat kengät jalkaan, sillä jalkojen päällä sai seisoskella ihan kiitettävästi. 


Tapahtuma oli kokonaisuudessaan todella onnistunut. Oli ihanaa nauttia päivän antimista sekä nähdä tuttuja ja muita, joihin on tutustunut blogien ja somen kautta. Lähdinkin illalla hyvillä mielillä junalla takaisin Lappeenrantaan painavia goodie bageja raahaten. Kiitokset tapahtumanjärjestäjille, yhteistyökumppaneille sekä tietenkin Katariinalle hyvästä seurasta! <3



Lähetä kommentti