Ensimmäinen kevätkuukausi on vihdoin täällä! Kevät alkaa oikeasti tekemään tuloaan. Olen aina rakastanut kevättä, sillä ensimmäiset auringon säteet herättävät ihmiset talvihorroksesta. Tuntuu myös, kuin kaikki ryömisivät pois talvisuojistaan ja kadut alkavat taas täyttyä ihmisistä. Minulle ainakin aurinko tuo myös joka kevät hurjan määrän energiaa. Tuntuu, kuin patterit latautuisivat ja jaksaa taas mennä, tehdä ja inspiroitua. Olen myös senkin puolesta innoissani (mutta myös kauhuissani) tästä keväästä, sillä tässä kuussa koittaa viimeiset ylioppilaskirjoitukset. Niistä selviydyttyä voi alkaa vihdoin panostamaan tulevaisuuteen. Kevät ja sen mukana tulevat uudet tuulet ovatkin juuri sitä, mitä elämääni tällä hetkellä tarvitsen.
Yksi kevään ehdottomasti parhaista puolista on myös se, että pääsee vaihtamaan talvivaatteet kevätvaatteisiin. Ei toki ihan ehkä vielä tämän kuukauden aikana, mutta pian kumminkin. On parasta, kun voi laittaa paksut toppa- ja villakangastakit kaapin perälle ja tuoda niiden tilalle trenssit ja nahkatakit. Myös lämpimät talvikengät voi vaihtaa lenkkareihin ja tennareihin. Maltan tuskin odottaa! Joko te odotatte innolla kevättä?
Takki Vero Moda, housut New Yorker, nahkahanskat & korvakorut H&M, saappaat Vagabond, aurinkolasit Bijou Brigitte, laukku New Look
Lähetä kommentti