SOCIAL MEDIA

sunnuntai 12. helmikuuta 2017

MOOTTORIKELKKAILUA JA TUNTIKAUPALLA ULKOILUA


Tänään olen nauttinut oikein ison annoksen stressin lievitystä. Aamulla lähdin nimittäin isäni ja veljeni mukaan käymään mökillä ja oli todella virkistävää ulkoilla monta tuntia putkeen. Siinä unohtui kyllä kaikki stressi ja murheet. Mökkimme sijaitsee keskellä järveä saaressa, joten menimme jään yli kävellen mökille. Vitsit, että jäinen järvi on kaunis näky.


Aika möksällä kului valokuvatessa, koirien kanssa jäällä leikkiessä sekä upeista maisemista nauttiessa. Sen lisäksi paistoimme myös tietenkin makkaraa ja söimme vatsamme täyteen. Onneksi säätkin suosivat päiväretkeämme, eikä ulkona ollut liian kylmä tai satanut. Saimme siis nauttia ihanasta talvikelistä täysin rinnoin. Vaikka olen aina viihtynyt kaupungissa paremmin kuin hyvin, niin silti on ihanaa aina välillä päästä pois muiden ihmisten keskeltä. Voi nauttia rauhasta sekä miettiä asioita. Välillä sitä ihminen vaan kaipaa pois kaiken keskeltä, joten on ihanaa, että meillä on tuollainen paikka, minne voi silloin karata.


Koko päivän kohokohta oli kumminkin ehdottomasti se, että pääsin ajamaan moottorikelkalla. Nappasimme moottorikelkkamme ja kävimme päristelemässä pitkin jäitä ja ai vitsi, se oli kivaa. Sai vain painella kovaa menemään, sillä jäällä ei ollut sitä vaaraa, että törmäisi mihinkään. Kaiken lisäksi tuota oli superhelppo ajaa. Ehdottomasti siis hyvä menopeli mulle!


Usean tunnin ulkoilun jälkeen olin ihan poikki. Kävimme vielä äitini kanssa illalla ulkona syömässä ja nyt voin sanoa, että olen niin valmis nukkumaan, kun voi vain olla. Kunnon yöunien jälkeen olenkin valmiina ensi viikkoon, joka tulee olemaan todella kiireinen, rankka, mutta luultavasti yksi parhaista. Ensi viikolla on nimittäin luvassa kaikki penkkaririennot sekä abiristeilyt, joita maltan tuskin odottaa. Onneksi musta nyt tuntuu, että tämän viikonlopun jälkeen olen täysin valmiina ensi viikkoon. Toivottavasti tekin olette! Tsemppiä kaikille ensi viikkoon! 

Lähetä kommentti