SOCIAL MEDIA

sunnuntai 29. tammikuuta 2017

VIIME PÄIVINÄ OLEN...


... nauttinut paljon kahvia, jotta olen selvinnyt aikaisista aamuherätyksistä.
... luukuttanut Ed Sheerania monta tuntia. Viime viikolla joka kerta, kun olen jonnekin mennyt tai tehnyt koulujuttuja tai blogia, niin Spotifysta on soinut Ed Sheeran. En tiedä, mikä siinä on, mutta kyseisen herran musiikki rauhoittaa todella paljon, auttaa keskittymään ja tuo tietynlaisen seesteisen olotilan. Haha, kokeilkaa vaikka itse.
... sairastanut jonkun vatsapöpön. Lauantai menikin oikeastaan kokonaan kärsiessä tuosta. Onneksi tänään olen taas pystynyt syömään normaalisti.

... tehnyt useita tunteja penkkariasuani. Kyllä se pian valmistuu, enää puuttuu vaan paita/yläosa. Ja pakko kehua tähän väliin, että olen supertyytyväinen kädenjälkeeni, sillä tähän mennessä olen ainakin saanut asusta juuri sellaisen, kuin mielessäni sen olen kuvitellut. Nyt täytyisi jaksaa odottaa vielä muutama viikko itse penkkareihin.
... lukenut ylppäreihin. Tällä kertaa ylppärit eivät tunnu stressaavan niin paljoa (ainakaan vielä), kuin keväällä. Lukulomalla ja kokemuksella on luultavasti vaikutuksensa siihen. 
... koukuttunut rikostutkintasarjoihin. Olen aina pitänyt niistä hurjasti, mutta viime aikoina niitä on tullut katsottua lähes joka päivä ja vielä monta jaksoa päivässä. 

... kärsinyt kovasta matkakuumeesta. Haluaisin niin kovin lähteä käymään ulkomailla, mutta tällä hetkellä se ei oikein ole mahdollista ylppäreiden ja muiden takia. Ehkä sitten ylppäreiden jälkeen. 
... nähnyt paljon outoja unia. Mulle tulee aina jaksoja, jolloin näen paljon unia ja viimeisen parin viikon aikana olen nähnyt todella paljon erilaisia unia. Unet ovat olleet todella todentuntuisia ja jollain tapaa aika outoja. Minusta unet ovat todella mielenkiintoisia ja olen joskus miettinyt, että voisin yrittää perehtyä niihin paremmin.
Tällaisia juttuja siis on mahtunut viime päiviini. Aika paljon elämä on pyörinyt koulun ympärillä. Huomenna kumminkin on luvassa viimeinen koulupäivä, mikä tuntuu jo nyt ihan superoudolta. Sen jälkeen onkin vaan koeviikko ja pian olisikin jo ensimmäisten kirjotusten aika, hui. Tsemppiä kaikille ensi viikkoon! 

Lähetä kommentti