Niittykukkia-blogin Anna haastoi meidät starboxilaiset kirjoittamaan unelmistamme. Päätin napata haasteen vastaan, sillä en ole varmaan koskaan kunnolla avannut unelmiani täällä blogissa. Ajattelin nyt siis paljastaa teille muutaman suuren unelmani. Voin sanoa, että näitä unelmia on vielä useita lisää, mutta kaikkia en kumminkaan halua paljastaa julkisesti.
Ensimmäisestä unelmastani olenkin kirjoittanut aikaisemminkin blogiini. Yksi suurista unelmistani jo monien vuosien ajan on ollut se, että saan tulevaisuudessa työskennellä muodin parissa. Se on vain asia, joka kiehtoo minua kovasti ja uskon, että se olisi työ jota tekisin intohimoisesti päivästä toiseen.
Haluan myös nähdä mahdollisimman paljon maailmaa ja tutustua erilaisiin kulttuureihin. Matkustelu on asia, josta nautin myös kovasti ja maailma on täynnä paikkoja, joissa haluaisin joskus päästä käymään. Unelmoinkin siitä, että pääsisin elämäni aikana käymään mahdollisimman monessa paikassa.
Rakastan sisustamista ja unelmoin siitä, että jonain päivänä voisin asua unelmieni asunnossa. Unelmieni asunto on avara, valoisa ja sijaitsee jossain suuressa kaupungissa. Sieltä löytyy myös tietenkin vaatehuone sekä ompelu-/työhuone. Ja tottakai sieltä löytyisi myös pieni pörröinen hännän heiluttaja.
Onnellinen elämä on varmaan useiden ihmisten unelmissa, niin myös minunkin. Loppujen lopuksi ihan sama, miltä elämäni joskus tulevaisuudessa näyttää, toivon vaan, että olen onnellinen. Onnellisuus on kumminkin asia, mitä ei voi korvata millään muulla.
Unelmoin myös siitä, että saan pitää lähimmäiseni ympärilläni mahdollisimman pitkään. Toivon, että parhaat ystäväni pysyvät aina tukenani ja joskus kiikkustuolissa voimme sitten yhdessä miettiä nuoruusvuosiamme hymyssä suin.
Ja tottakai unelmoin myös siitä täydellisestä vaatekaapista. Tätä unelmaa kohti menen kokoajan pikkuhiljaa ja jokaisen uuden hankinnan, vaatekaapin siivoamisen ja vaatteista luopumisen jälkeen olen aina hitusen tyytyväisempi taas vaatekaappiini. Unelmoin siitä, että jonain päivänä voin katsoa vaatteitani ja todeta, että olen vaatekaappini täysin tyytyväinen, eikä tarvitsisi enää ikinä kärsiä asukriiseistä.
Siinä nyt muutamia unelmiani. Unelmat ovat mielestäni todella mielenkiintoisia, joten olisi todella mukava kuulla teidän unelmista myös. Joten, mistä te unelmoitte?
Lähetä kommentti