SOCIAL MEDIA

perjantai 20. tammikuuta 2017

KIIREITÄ, MUOTINÄYTÖSTÄ JA PENKKARIASUA


Nyt voi huokaista ja todeta helpottuneena, että onneksi on perjantai. Mun viikko on ollut yhtä juoksemista paikasta toiseen. Toisaalta on kiva, että on ollut kokoajan tekemistä, mutta on se myös aika uuvuttavaa. Onneksi nyt on kumminkin koko viikonloppu aikaa levätä, jotta jaksaa painaa vielä ensi viikon, joka sattuukin olemaan meillä abeilla viimeinen normaali kouluviikko (!!!). 


Eilinen sujahtikin koulussa ja muotinäytöksen parissa. Meidän muotisuunnittelukurssin ryhmä pääsi esittelemään luomuksiamme muotinäytökseen ja olihan se aika siisti juttu. Ei sitä joka päivä pääse kävelemään muotinäytöksessä oma design päällä. Mulla oli tosiaan tämä luomukseni päällä. Näytös sujui hyvin ja saimme ruusut vielä lopuksi.


Tänään olenkin koulun jälkeen uppoutunut kankaiden sekaan ja aloittanut vihdoin penkkariasun työstämisen. Eihän tässä ole enää, kuin vajaa kuukausi penkkareihin, joten asu pitäisi kohta puoliin saada jo valmiiksi. Sen voin paljastaa, että olen superinnoissani asustani! Arvaatteko te muuten kankaiden perusteella, mikä mä olen penkkareissa?


Tällaista kaikkea on siis mahtunut viikkooni. Nyt nappaan koirat ja suuntaan lenkille, jonka jälkeen lähdenkin ystäväni luokse viettämään iltaa. Viettäkää tekin mukava viikonloppu! <3

Lähetä kommentti