SOCIAL MEDIA

perjantai 6. tammikuuta 2017

EROON NEGATIIVISUUDESTA


Nykypäivänä negatiivisuus tuntuu olevan muodissa. Keskustelupalstat täyttyvät negatiivisista viesteistä ja täydessä kaupassa ihmiset tuuppivat toisiaan ja nyrpistelevät neniään. Valitetaan siitä, kun kokoajan on pimeää ja sataa vettä, mutta kun pakkanen paukkuu ja aurinko paistaa niin on sekin ihan yhtä syvältä, sillä kukapa nyt haluaisi paleltua. Miksi? Negatiivisuus ei pue ketään, eikä sillä saavuta mitään. Entä jos nautittaisiinkin siitä, että aurinko kerrankin paistaa? Entä jos nautittaisiinkin siitä, että ulkona pakkasen paukkuessa voimmekin kääriytyä sisällä lämpöiseen vilttiin ja nauttia lämmöstä? 


Toki kaikilla on toisinaan huonoja päiviä ja itsekin syyllistyn aina välillä valittamiseen. Voisimme kuitenkin jokainen miettiä omia asenteitamme ja sanomisiamme. Onko kaikesta pakko aina tehdä niin negatiivista vai voisiko asioista nähdä myös sen positiivisen ja valoisan puolen? Negatiivisella asenteella ei kumminkaan kovin pitkälle tule elämässä pääsemään. Kukaan ei jaksa ihmistä, joka haluaa vaan valittaa päivästä toiseen. Negatiivisuudella onnistuu vaan pilaamaan oman päivänsä ja siinä samalla muidenkin. Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, niin mitä jos oltaisiin vaan hiljaa?


Mitä jos tehtäisiin vuodesta 2017 positiivisempi? Mitä jos jokainen keskittyisimme jakamaan mielummin positiivisuutta ympärillemme? Negatiivisuudesta pääsee joko muuttamalla omia asenteita tai sitten valittamisen sijan muuttaakin koko tilanteen. Vaihdetaan negatiiviset keskustelut positiivisempiin ja nenän nyrpistelyt hymyihin. Rakastetaan ja arvostetaan toistemme lisäksi myös itseämme. Voin luvata, että positiivisuus palkitsee. Olemalla positiivinen huomaa, kuinka siistiä elämä on. Jokainen päivä on uusi tilaisuus säihkyä ja tehdä jotain mistä nauttii. Luultavasti myös ympärillä olevat ihmiset arvostavat positiivisuutta, sillä itse ainakin viihdyn paljon paremmin positiivisten ihmisten seurassa. Näin pystyy myös luomaan lujia ihmissuhteita, jotka seisovat tukena myös niinä huonoina ja negatiivisina päivinä. Olkaa positiivisia, siinä ei menetä mitään!


Joten eiköhän lähdetä nauttimaan viikonlopusta. Nautitaan upeasta talvisesta säästä vaikka sitten sisällä peiton sisällä. Nautitaan viimeisistä lomapäivistä ja jaetaan positiivisuutta ympärillemme niillä pienillä teoilla ja sanoilla. Ihanaa viikonloppua siis kaikille! <3

Lähetä kommentti