Viime viikolla koulussa eräs kaverini kysyi minulta, että eikö mulla mene ihan tuhottomasti rahaa vaatteisiin, sillä eikö ole aika kallista pukeutua aina hyvin. Päädyimmekin sitten juttelemaan siitä, kuinka muoti ja varallisuus ovat sidoksissa toisiinsa. Aihe jäi myös pyörimään päähäni keskustelun jälkeen ja sainkin idean tehdä tästä aiheesta ihan oman postauksen. Yleinen harhaluulo on se, että rahalla voi ostaa itselleen tyylin, joka ei kumminkaan pidä paikkaansa. Ajattelinkin jakaa nyt oman näkökantani asiasta.
Faktahan on se, että muotibisneksessä virtaa rahaa valtavia määriä. Trendit vaihtuvat hurjaa vauhtia ja jatkuvasti tulisi olla sitä ja tätä, jos haluat pysy muodin aallonharjalla. Totuus on kumminkin se, että vaikka käyttäisi tuhansia euroja rahaa kalliisiin merkkivaatteisiin ja seuraisi trendejä orjallisesti, niin se ei tee ihmistä tyylikkääksi. Tyylikkyys lähtee ihmisestä itsestä. Se on osa persoonaa, se on tapa ilmaista itseään. Täytyy tietää, mikä on omaa tyyliä, mikä sopii omalle vartalolle ja ennen kaikkea kantaa itsensä ja vaatteensa itsevarmasti ja ylväästi. Usein henkilö, joka ostaa vaatteensa pääosin kirpparilta ja käyttää omaa mielikuvitustaan pukeutumisessa onkin paljon tyylikkäämpi kuin henkilö, joka on todella merkkitietoinen ja ostelee paljon kalliita vaatteita niiden merkkien takia ja kopioi tyylinsä suoraan Instagramista.
No jos kerta raha ei ole ratkaiseva asia, niin miten sitten on helppo pukeutua tyylikkäästi pienemmälläkin budjetilla? Se vaatii paljon suunnittelua ja tietenkin myös hyvää tietämystä siitä, mitä haluaa vaatekaappiinsa ja mitä ei. Jokaisen hankinnan kohdalla täytyy miettiä, että tarvitsenko tätä oikeasti. On myös hyvä miettiä, minkä kaikkien kanssa se sopii. Itse mietin aina uutta vaatetta ostaessani sitä, että mihin kaikkeen voin sen yhdistää. En ikinä osta vaatetta, joka on vaikeasti yhdisteltävä, sillä silloin yleensä vaate jää helposti vaan pyörimään kaappiin. Jos yhtään epäröin vaatteen kanssa, niin se jää kaupan hyllyyn. Yleensä myös mietin tarkkaan, mitä tarvitsen ja pyrin välttämään heräteostoksia, vaikka välillä nekin saattavat olla oikeita täysosumia. Laatuun kannattaa myös panostaa, sillä on paljon järkevämpää ostaa yhdet laadukkaat talvikengät, jotka kestävät monta vuotta, kuin ostaa joka talvi aina uudet entisten hajonneiden tilalle.
Itse olen myös bongaillut kirppareilta vaatteita sekä tehnyt osan itse tai tuunannut. Näin voi myös saada edullisesti kivoja vaatteita. Kannattaa kuitenkin aina pitää mielessä se oma tyyli. Loppujen lopuksi se on se mikä ratkaisee. Raha ei siis ole millään tavalla sidoksissa tyylikkyyteen. Kaikki lähtee sinusta itsestäsi. Järkevällä shoppailulla, vaatteiden yhdistelyllä ja oman tyylinsä tuntemuksella kuka vaan voi näyttää hyvältä. Kun on vaatteet päällä, joista tykkää, niin se näkyy myös ulos päin ja vaatteiden kantaja säteilee itsevarmuutta. Ette tarvitse miljoonia euroja rahaa ollaksenne tyylikkäitä.
Olisi mukava kuulla teidän ajatuksia tästä aiheesta, joten jättäkää ihmeessä alas kommenttia. Nyt kumminkin hyvää yötä kaikille! <3
Lähetä kommentti