SOCIAL MEDIA

maanantai 26. joulukuuta 2016

MINUN JOULUAATTONI


Huh huh... Täällä makoilee tällä hetkellä hyvinkin onnellinen tyttö, jolla on maha niin täynnä ruokaa, että se voisi räjähtää hetkellä millä hyvänsä. Miksi jouluherkkuja ja -ruokia ei ikinä osaa nauttia kohtuudella? Nyt on kumminkin aatto vietetty ja nyt voi vaan nauttia joulusta. Ajattelinkin pikaisesti tulla jakamaan muutamia kuvia ja fiiliksiä aatostani. Mun jouluaatto starttasi jo kahdeksan aikaan aamulla, jolloin kömmin television ääreen katselemaan jokavuotista perinnettä, eli Joulupukin kuumaalinjaa. Lumiukon ja riisipuuron parissa sujahtikin aamu, jonka jälkeen menin vaihtamaan yöppärin pois ja laittautumaan.


Päivällä vaan kuuntelimme perheen kanssa joululauluja, pelailimme lautapelejä sekä söimme lisää herkkuja. Niin mukavaa, kun voi rauhassa tehdä juttuja yhdessä, kun kellään ei ole kiire minnekään.


Illalliseksi söimme tietenkin jouluruokaa ja paljon! Itse olin ainakin ihan supertäynnä tuon ruoan jälkeen, vaikka kuinka yritin syödä maltillisesti. Onneksi ei tarvinnutkaan tuon jälkeen liikkua minnekään, joten sai sulatella ihan rauhassa. Ruoan jälkeen meillä oli saunat ja myös joulupukki oli käynyt tuomassa lahjat tässä välissä.


Meidän perheessä oltiin oltu ilmeisesti aika kilttejä, sillä paketteja tuli niin paljon, etteivät ne mitenkään mahtuneet kuusen alle. Sain aivan ihania lahjoja ja ilta menikin niitä availlessa sekä ihastellessa. Sain mm. Iittalan ihania viinilaseja, yöppäreitä, kirjoja, pyyhkeitä, kosmetiikkaa, paljon suklaata ja vaikka mitä. Aika kiltti taisin siis olla, haha. Puolen yön aikoihin painelin jo uupuneena unten maille. 
Tämä päivä onkin sujunut taas joulupäivälle ominaisissa merkeissä. Koko päivä on kulunut yöppärissä elokuvia katsellessa sekä lisää herkkuja syödessä. Pikkuhiljaa alkaa kylläkin tulemaan jo herkkujen kanssa stoppi vastaan. Noh, onneksi joulu on vain kerran vuodessa. Nyt kumminkin jatkan uuteen kirjaan tutustumista Justin Bieberin laulaessa joululauluja taustalla. Kuinkas teidän joulu on sujunut? Ihanaa joulupäivän iltaa kaikille!

Lähetä kommentti