lauantai 24. joulukuuta 2016
IT`S THE MOST WONDERFUL TIME OF THE YEAR
Kuusi on koristeltu, tortut ja piparit leivottu, lahjat valmiina odottamassa saajiaan sekä joulumieli huipussaan. Täällä ollaan ainakin siis ihan valmiina huomiseen. Mites siellä? Tämän päivän olen pyhittänyt kokonaan rentoutumiselle, joulumusiikille ja -elokuville. Tälläkin hetkellä istuskelen jouluvalojen ja tuoksukynttilöiden ympäröimänä kirjoittelemassa tätä. Parhautta!
Joulu on mielettömän kaunista aikaa. Siinä on taikaa, jota ei näe tai kuule, mutta sen kyllä tuntee sydämessään. Itse olen aina ollut jouluihminen henkeen ja vereen. Vaikka usein aina puhutaan siitä, kuinka joulusta häviää se hohde ja fiilis sitä mukaan, mitä vanhemmaksi tulee, niin itse voin väittää olevani erimieltä. Toki joulu ei enää tunnu samanlaiselta kuin lapsena, kun joulun kohokohta oli joulupukin vierailu ja aamusta asti sen tuloa odotettiin ja jännitettiin. Nykyään joulussa osaa arvostaa eri asioita sekä nauttia siitä kokonaisuutena. Voin jopa väittää, että joulusta osaa vanhempana nauttia vielä enemmän, kuin silloin lapsena, sillä nyt ei mene kaikki aika vaan joulupukkia odottaessa ja jännittäessä.
Nyt kumminkin on aika laittaa myös tämä blogi pienelle joululevolle, sillä haluan nauttia joulusta ilman somea. Haluan keskittyä vaan siihen hetkeen ja niihin ihmisiin, jotka ovat ympärilläni. Korkeintaan päivitän pikaiset jouluntoivotukset, mutta muuten puhelin ja varsinkin läppäri saavat pysyä poissa näkyviltä. Joulun jälkeen palailen sitten uusien postauksien kanssa. Nyt kumminkin rauhallista ja kaunista joulua teille jokaiselle! Nauttikaa ruuasta, läheisistänne sekä vuoden ihanimmasta juhlasta. Love you all! <3
Tilaa:
Lähetä kommentteja
(
Atom
)
Lähetä kommentti