Heippa ja ihanaa itsenäisyyspäivää kaikille! Tänä vuonna saimme nauttia itsenäisyyspäivästä upeissa olosuhteissa, sillä sää oli mitä upein. Aurinko paistoi ja pakkanen paukkui. Ei voi olla kuin ylpeä siitä, että on saanut kunnian syntyä tähän upeaan maahan. Vaikka usein valitetaan kaiken maailman turhista asioista, niin se vaan kertoo siitä, kuinka hyvin meillä on asiat täällä. Itse ainakin olen superylpeä tästä maasta.
Me suunnattiinkin aamulla veljeni kanssa ihailemaan kaunista luontoamme ja räpsimään kuvia. Napattiin asukuvat, muutamia muita kuvia ja bongattiinhan me kettukin juoksentelemassa jäillä. Kovin kauaa emme kuitenkaan tarenneet vaan suuntasimme takaisin kotiin. Kotona lämmittelin hetken, jonka jälkeen suuntasin kaverin kanssa ulkojäille. Ei kun hokkarit jalkaan ja siinähän se pari tuntia nopeasti vierähti hyvässä seurassa. Olen aina pitänyt talviurheilusta, joten ihanaa päästä taas sen pariin. Parasta on kumminkin se, kun on ulkoillut monta tuntia pakkasessa ja pääsee kotiin lämmittelemään peiton alle. Nyt aijon vaan ottaa rennosti loppuillan, syödä itsenäisyyspäiväillallinen perheen kanssa ja seurata linnanjuhlien pukuloistoa.
Neule & takki Vero Moda, housut Bik Bok, pipo Seppälä, nahkahanskat H&M, kengät Andiamo, aurinkolasit Bijou Brigitte
Päivän asuksi valikoitui mukava, siisti ja lämmin asu. Nuo mustat liehulahjehousut ovat aika superkätevät talvisinkin, sillä noiden alle voi huoletta pukea vaikka kuinka paksut leggingsit ilman, että ne alkaisivat kiristämään tai muuta. Paksu neule ja lämmin pipo päähän, niin kyllä tarkenee! Musta tämä on ainakin aika tyylikäs, mutta söpö asu. Mitäs te tykkäätte?
Rentouttavaa illan jatkoa kaikille! Toivottavasti teillä on ollut myös mukava itsenäisyyspäivä.
Lähetä kommentti