Joulukuu pyörähti käyntiin ja kaksi luukkua joulukalentereista on saatu jo avata. Joulukuu on lähtenyt käyntiin aika pimeissä merkeissä. Lumi, jouluvalot ja kynttilät ovat ainoat asiat, jotka sitä valaisee. Vaikka pidän pimeistä illoista, niin ympäri vuorokautinen pimeys ei oikein ole mun juttu. Varsinkin bloggaajana pimeys oikeasti vaikuttaa todella moneen asiaan. Kun lähden kouluun on pimeää ja kun pääsen koulusta alkaa hämärtymään jo hurjaa vauhtia. Käytännössä siis arkisin valoisa aika kuluu koulussa seinien sisällä. Ei siis mikään ihme, että jatkuvasti väsyttää ja on saamaton olo. Kyllä siitä valoisuudesta saa vaan niin paljon energiaa.
Monet bloggaajat varmasti osaavat samaistua tähän pimeyden tuomaan ongelmaan. Valokuvaaminen on lähes mahdotonta. Rakastan luonnonvaloa ja haluan ehdottomasti ottaa kaikki kuvani luonnonvalossa. Kun luonnonvalo on vähissä, niin silloin valokuviakaan ei synny niin paljoa. Esimerkiksi asukuvien ottaminen on todella vaikeaa, sillä ennen kun ehdin koulusta kotiin ja joku pääsee mukaani kuvailemaan, niin valo ehtii jo hävitä. Toissa päivänäkin yritimme pikkuveljeni kanssa räpsiä kolmen aikaan kuvia, mutta eihän niistä tullut julkaisukelpoisia, sillä oli jo liian hämärää.
Okei, ehkä olen myös asettanut itselleni riman korkealle ja olen todella itsekriittinen. Tosin olen luonteeltani sellainen, että silloin kun teen jotain tosissani, niin haluan myös tehdä sen mahdollisimman hyvin. En tyydy vaan ihan hyvään vaan lopputuloksen tulee oikeasti miellyttää itseäni. Sama pätee myös tämän blogin kanssa. Kuvat ovat merkittävässä roolissa blogissani, joten haluan panostaa niihin. Samalla tavalla haluan panostaa myös kaikkeen muuhunkin mitä täällä julkaisen. Sen takia hämärät ja epätarkat kuvat eivät kuulu blogiini.
Onneksi kumminkin tähän pimeään aikaan sisältyy vuoden ihanin juhla. Joulu tuo oman valonsa ja lämpönsä pimeyteen, jonka avulla siitä kyllä selvitään. Ja onneksi pikkuhiljaa aletaan myös mennä valoisampia aikoja kohti. Niin ja hei, onneksi alkoi viikonloppu, mulla vielä pitkä sellainen. Saan keskiviikkoon asti levätä ja kerätä voimia. Ajattelin huomenna käydä myös vähän virkistäytymässä ja keräämässä voimia tanssilattialta. Kyllä sekin kovasti piristää, kun saa laittautua oikein viimeisen päälle ja suunnata parhaan kaverin kanssa yökerhoon. Tai no piristää ja piristää...
Kuinka te selviydytte aina pimeistä jaksoista? Vai haittaako se teitä ollenkaan? Energistä viikonloppua kaikille! <3
Lähetä kommentti