Viikonloppu häämöttää taas jo ja sehän onkin viimeinen viikonloppu ennen joulua. Maltan tuskin odottaa! Loma häämöttää jo horisontissa. Sitä jos mitä on odotettu. Pääse hengähtämään kunnolla ja toivottavasti löytäisi myös sen kadonneen opiskelumotivaation jostain, sillä kevään kirjoitukset alkavat lähestymään pikkuhiljaa. Päätin myös, että joululomalla aloitan tekemään penkkariasuani ja pyrin tekemään sen valmiiksi asti. Penkkaritkin ovat nimittäin jo pian, enkä vieläkään ole täysin varma, miksi haluan pukeutua... Noh, mun tapoihinhan kuuluu jättää kaikki viime tinkaan, joten tämä penkkariasukaan ei ole siis sinällään mikään poikkeus.
Pahoittelen muuten jo nyt tätä huonoa kuvien laatua... En oikein tiedä mitä laadulle tapahtui, mutta koska kuvat olivat mielestäni muuten onnistuneita, niin päätin nyt tämän kerran hyväksyä nämä, vaikka tuo laatu hiukan kirveleekin silmiäni. Käytiin taas koulun jälkeen nopeasti nappaamassa kuvat, ennen kuin tuli taas ihan pimeää. Tämä asu on mielestäni jotenkin todella kiva, vaikka se koostuukin aika simppeleistä jutuista. Voi kyllä olla, että nuo rakkauskengät tekevät vaa asusta kuin asusta kivan.
Huomiseksikin pitäisi keksiä jotain kivaa päälle, sillä ajattelimme tyttöjen kanssa lähteä illalla hiukan tuulettumaan ulos keskustaan. Ihanat ystävät ja nauru ovatkin juuri niitä asioita, joita tällä hetkellä tarvitsen tänne pimeyden keskelle. Viikonloppuna ajattelin myös hoitaa lahjajuttuja ja joulusiivouksen. Myös viime hetken koulujutut täytyy hoitaa pois alta, jotta voi alkaa lomailemaan rennolla mielellä. Mitäs teidän viikonloppusuunitelmiin kuuluu?
Takki & hanskat H&M, paita Zara, farkut & huivi Gina Tricot, ylipolvensaappaat Nelly.com, laukku Ranskasta (en muista kaupan nimeä), aurinkolasit Bijou Brigitte
Lähetä kommentti