SOCIAL MEDIA

keskiviikko 30. marraskuuta 2016

MY CHRISTMAS BUCKET LIST

Koska joulukuu alkaa ylihuomenna, niin ajattelin, että olisi ensimmäisen kunnollisen joulupostauksen vuoro. Ja mikä sen paremmin sopisikaan ensimmäiseksi joulupostaukseksi, kuin bucket list. Listasin siis asioita, joita aion ehdottomasti tehdä tänä jouluna. Osaa olenkin jo aika hyvin toteuttanut... Miltäs teidän joulun bucket list näyttää?

Juo paljon glögiä ja herkuttele jouluherkuilla. Jouluna ei tule huolehtia ruokaövereistä tai kaloreista. Jouluna nautitaan sen antimista ja joulun jälkeen vasta voi alkaa katumaan kaikkea sitä syötyä ruokaa.
Katso paljon jouluelokuvia. Niin niitä vanhoja klassikkoja, kuin uusiakin. Joululeffat ovat varma joulufiiliksen nostattaja, sillä niissä voi rauhassa uppoutua jouluiseen maailmaan.
Kuuntele myös paljon joululauluja. Käy myös joululaulukirkossa, jos vaan ehdit. Rakastan joululauluja ja niiden laulamista.

Nauti lumesta niin kauan, kun sitä vaan on. Aamulenkit koirien kanssa pakkasessa ovat kyllä ihan lemppareitani. On ihana kävellä kaikessa rauhassa lumen narskuessa jalkojen alla, kun muut vielä nukkuvat. 
Paketoi lahjat kauniisiin paketteihin. Mielikuvitusta hyödyntäen saa aikaan toinen toistaan kauniimpia paketteja. 
Käytä yksi kokonainen päivä pipareiden tekemiseen ja koristeluun. Mielikuvituksen avulla myös pipareista voi saada todella ihania yksilöitä. Vaikka en ole koskaan ollut leipuri-ihmisiä, niin pipareiden valmistus onnistuu minultakin ja rakastan sitä.

Lakkaa kynnet jouluisesti. Minulta löytyy ihania jouluisia glitterilakkoja ja nyt jos milloin on täydellinen aika käyttää niitä. Joulua voi hyödyntää myös pukeutumisessa, enkä nyt tarkoita tonttulakin muodossa, vaan esimerkiksi paljettien ja glitterin muodossa.
Polta kynttilöitä ja jouluvaloja. Tunnelmalliset illat kruunaavat joulun.
Vietä laatuaikaa perheen kanssa. Joulussa rakastan myös sitä, kun voidaan perheen kanssa istahtaa pelailemaan lautapelejä tai katselemaan elokuvia. Arjen keskellä harvemmin löytyy aikaa/jaksamista sille. 

Nauti ja ota rennosti! Joulun ei kuulu olla suorittamista. Joulun kuuluu olla aikaa, jolloin voi hengähtää ja unohtaa kaiken stressin. Aikaa, jolloin voi nauttia vaan lähimmäisten seurasta, kauniista asioista kuten joulukukista ja koristeista sekä tietenkin hyvästä ruuasta. Joulun taika kyllä hoitaa kaiken muun. <3

Lähetä kommentti