sunnuntai 20. marraskuuta 2016
ECOUTURE-MUOTINÄYTÖS
Niin kuin jo aikaisemmin blogissa mainitsin, niin viime torstaina suuntasin koulun jälkeen Kouvolaan. Olin saanut kutsun Kyamkin sekä pietarilaisten koulujen Stieglitzin ja SUITD:n järjestämään muotinäytökseen. Muotihulluna innostuinkin heti ja sain myös Sannin aveciksi mukaan. Miitattiin myös paikan päällä mm. Elsan kanssa. Oli ihana vaihtaa kuulumisia, ajatuksia ja tietenkin piti myös yhteiskuvat napata.
Meille oli järjestetty Lounge-tilaan herkullista pikkupurtavaa ja juomista. Oli myös mukava, kun saimme istuskella ja jutella rauhassa sohvilla. Saimme myös ihanat italialaisten opiskelijoiden suunnittelemat ja valmistamat avaimenperät.
Itse muotinäytös oli todella upea. Vaikka suunnittelijoita oli useita ja jokaisella on tietenkin oma tyylinsä, niin näytöksestä oli onnistuttu kasaamaan yhtenäinen ja näyttävä kokonaisuus. Kaikki asut olivat upeita luomuksia, mutta muutama olivat erityisesti mun mieleen. Ei voi kun ihailla, kuinka taitavia ja lahjakkaita ihmisiä on!
Ilta oli kaiken kaikkiaan todella onnistunut ja kiitos siitä kuuluu järjestäjille sekä ihanalle seuralleni. Piristi kyllä taas ihanasti arkea. Eilen olikin lisää piristystä arkeen luvassa, sillä suuntasin Mikkeliin bloggaajatapaamiseen. Tästä ihanasta narun täyteisestä illasta kirjoittelen myöhemmin ihan oman postauksen. Ihanaa lauantai-iltaa kaikille! xx
Tilaa:
Lähetä kommentteja
(
Atom
)
Lähetä kommentti