lauantai 8. lokakuuta 2016
KIHARAT AMMATTILAISTEN TYYLIIN
Olen aina rakastanut hiusten laittoa ja olinkin todella innoissani, kun sain tilaisuuden päästä tekemään yhteistyötä ruotsalaisen hiusfirman Poze:n kanssa ja testaamaan heidän kiharrintaan. Hiusten kihartaminen on jotenkin jäänyt, kun leikkasin pitkät hiukseni, sillä näihin lyhyisiin ei enää sovikaan niin hyvin samat kiharat, kuin pitkiin. Tällä kihartimella tosin varmasti saa kiharat ihan jokaisiin hiuksiin.
Kyseessä on siis 5 in 1 -ammattilaiskiharrin, johon saa laitettua sopivan kokoisen pään tilanteen mukaan. Mukana tulee kiharrin, 5 erikokoista päätä sekä suojahanska. Tuotekuvauksessa luvataan kampaamolaatuiset kiiltävät kiharat ja luksuslaineet. Voin kyllä yhtyä tuohon kuvaukseen täysin. Kiharat on todella helppo tehdä ja lopputulos on todella kaunis. Eniten pidän siitä, että tällä yhdellä kihartimella voi tehdä niin monen tyyppisiä kampauksia. Voi tehdä tiukat korkkiruuvikiharat tai suuret ja näyttävät Hollywood-laineet. Voin vaikka lyödä vetoa, että tällä kihartimella jokainen saa juuri sen näköiset kiharat, kun vain haluaa. Plussaa myös se, että kiharat kestävät todella hyvin ja lopputulos näyttää ihan kampaajan tekemältä.
Ylemmässä kuvassa on vertailun vuoksi paksuin ja ohuin pää. Alemmassa kuvassa taas on kihara tehty tuota ohuinta päätä käyttäen. Itse pidän suurista kiharoista ja laineista, mutta paksujen hiusteni takia alimmissa hiuksissa ei kestä isot kiharat. Sen vuoksi tämä kihara on mainio, sillä voin tehdä alimmat hiukset ohuemmalla päällä ja päällimmäiset taas paksulla. Muutenkin kiharoihin saa ihanasti eloa, kun tekee erikokoisia kiharoita.
Itse käytin näihin kiharoihin kahta erikokoista päätä ja lopputuloksesta tuli mielestäni ihana. Tästä lähtien tullaan taas näkemään mun päässä enemmän kiharoita, sillä nyt on laitteetkin kunnossa. Suosittelen kyllä todella paljon tätä Pozen kiharrinta ihan kaikille. Älyttömän kätevää, kun ei tarvitse omistaa montaa erikokoista kiharrinta, kun riittää vaan tämä. Esimerkiksi matkoillekin voi ottaa vaan yhden kihartimen, jolla saa tehtyä kampaukset niin arkeen kuin juhlaan. Täältä voitte käydä tilamaassa omanne ja hei kannattaa toimia nyt, sillä tällä hetkellä kihartimesta näyttäisi saavan 40% alennusta! Tällä saatte kauniit hiukset vaikka pikkujouluihin tai tässähän olisi myös hyvä joululahjaidea. Vai mitä te sanotte näistä kiharoista?
Ihanaa viikonloppua kaikille! <3
Tilaa:
Lähetä kommentteja
(
Atom
)
Lähetä kommentti