Tänään mulla tosiaan oli se aamu, kun ihan kaikki menee pieleen. Kaikki ärsyttää ja itkettää. Tuntuu, että koko elämä kaatuu niskaan sinä aamuna, vaikka kyseessä olisi vain pikku jutut. Onneksi näistä aamuista ei tarvitse "nauttia", kuin korkeintaan kerran kuukaudessa. Onneksi on myös ystäviä, joille purkaa tunteitaan sekä suklaata. Ja onneksi näihinkin päiviin mahtuu jotain positiivista.
Herätyskellon soidessa kuudelta aamulla tunsin jo, että tästä ei tule mun aamu. Mun alitajunta luultavasti yritti kaikin keinoin käskeä mua vaan pysymään sängyn pohjalla lämpimän peiton sisällä ja jatkamaan unia, sillä herääminen oli normaalia hankalampaa. Kun vihdoin sain pakotettua itseni ylös ja pääsin peilin eteen, huomasin naamassani pari yön aikana tullutta isoa ja kipeää finniä... En todellakaan saanut peitettyä niitä meikillä, joten päätin että välttelen koko loppupäivän peilejä. Pian huomasinkin, että aloin olemaan myöhässä. Kiireessä pakkasin loput kamat kasaan ja nostin ne useaan kertaan lattian kautta, sillä mikään ei tuntunut pysyvän kädessä.
Kun vihdoin pääsin lähtemään kouluun, nostin laukkuni pyöräni koriin ja onnistuin kaatamaan koko pyörän maahan. Siinä kohtaa kirposivat jo ensimmäiset kyyneleet silmiini ja suustani pääsi muutama ei niin kaunis sana. Kun sitten pyöräilin kouluun, huomasin että olin pyörää nostaessa onnistunut sotkemaan housunikin. Aikaakaan ei ollut enää käydä kotona vaihtamassa housuja, joten jouduin olemaan tahra housuissa koko päivän. Kouluun päästessä huomasin, että penaalini oli auennut ja kaikki kynät olivat levinneet pitkin laukun pohjaa. Jos en olisi ollut täydessä luokassa, olisin varmasti purskahtanut itkuu, mutta hammasta purren keräsin tyynenä kynät, vaikka sisälläni kuohusi. Siinä vaiheessa mietin, miksi edes koskaan nousin pois sängystä.
Loppupäivä sujui onneksi vähän paremmin, vaikka ei se vieläkään ollut ruusuilla tanssimista. No, mutta sitä se elämä on. Ala- ja ylämäkiä, joskus aika jyrkkiäkin sellaisia. Hyvien päivien joukkoon on mahduttava niitä vähemmän hyviäkin, sillä muuten ei osaisi arvostaa hyviä päiviä. Ainakin voin herätä toiveikkaana huomiseen aamuun, sillä luultavasti se tulee olemaan paljon parempi päivä. Toivottavasti teidän tiistai on mennyt paremmin! ♥
Lähetä kommentti