SOCIAL MEDIA

perjantai 30. syyskuuta 2016

PANDORA AFTER WORK -ILTA


Eilen pääsin mukaan Pandoran järjestämään tapahtumaan. Meidät bloggaajat oli kutsuttu tänne Lappeenrannan Suniseen viettämään iltaa ja tutustumaan upeisiin koruihin. Olin todella innoissani tästä, sillä rakastan koruja ja muutenkin oli kiva päästä näkemään muita bloggaajia taas. 


Aluksi meidät toivotettiin tervetulleeksi laseilla kuohuvaa. Saimme myös jokainen oman Pandoran rannekorun, johon voi ruveta keräämään heloja. Olin aikaisemmin vaan kuullut kyseisestä korusta, mutta jostain syystä en koskaan ollut tutustunut siihen paremmin. Nyt kumminkin pääsin ihastelemaan kyseisiä koruja ja taisinkin ihastua niihin täysin. 


 Heloja Pandoran koruihin löytyy yli 600, joten valikoimasta löytyy varmasti kaikille jotain. Ihaninta tuossa korussa onkin mielestäni se, kuinka jokainen pääsee rakentamaan siitä itselleen mieleisensä ja oman tyylisensä. Tuskin siis tulee aivan samanlaista korua kadulla vastaan. Voisin vaikka väittää, että tuosta valikoimasta löytyy ihan jokaiselle naiselle jotakin.


 Pääsimme myös ihastelemaan uutta talvimallistoa, joka tulee marraskuun puolen välin jälkeen myyntiin. Helat ovat ihanan jouluisia ja talvisia. Todella suloisia! Ja tottakai en voinut lähteä liikkeestä ostamatta omaan koruuni jotain pientä, että saisin siitä oman näköiseni.


Olen yleensä kaiken blingblingin ja näyttävien korujen ystävä, mutta viime aikoina olen ihastunut kauniisiin ja hyvin yksinkertaisiin koruihin. Päädyinkin tuollaiseen hopeiseen palloon, mikä tekee korusta mielestäni kauniin minimalistisen. Käy kaiken kanssa ja tuohon on sitten helppo lähteä keräämään blingiä, jos sitä joskus kaipaan. Toivottavasti tuo koru olisi nyt onnentuojana huomisiin kirjoituksiin... Kiitos vielä järjestäjille ja muille bloggaajille! Oli superkiva ilta!

Lähetä kommentti