SOCIAL MEDIA

torstai 25. elokuuta 2016

A HAT KIND OF DAY


Tänään oli helppo hymyillä, sillä kesäinen sää oli vihdoin palannut. Kerrankin tuntui ihan elokuulta, kun ei tullut vaan taivaan täydeltä vettä. Tämän päivän asukin oli aika kesäinen, tosin maustettuna hiukan syksyllä värien ja hatun muodossa. Tuo hame on ihan yksi lemppareistani ja mielestäni se sopii varsinkin syksyyn todella hyvin. Muutenkin mua nykyään viehättää enemmän tuollaiset a-linjaiset hameet, joten voi olla että joudun kotiuttamaan kyseisen mallisia hameita lisää. Kuvissa näkyvä hame on vuoden takainen löytö Zarasta.


Mä olen tällä hetkellä ihan todella inspiroitunut kaikessa. Eilen pääsin harjoittelemaan kunnon ohjeistuksessa muotipiirtämistä ja pääni on tällä hetkellä täynnä ideoita. Myös pukeutumisen osalta ideoita sen kun tulvii vaan päähäni. Muhun ei siis ole (ainakaan vielä, kop kop) iskenyt syysmasennus millään tavalla. Mulla on myös paljon uusia postausideoita listattuna sekä muutenkin motivaationi bloggaamiseen on huipussaan. En tosiaan tiedä, mistä tämä inspiraatio ja into pulppuaa muhun, mutta en pistä pahitteeksi. Täytyy nyt ottaa tästä kaikki ilo irti ja hyödyntää tämä luovuus tänne blogiinkin! 


t-paita Vero Moda, hame Zara, hattu H&M, kengät Anna Field, kello Marc by Marc Jacobs

Lähetä kommentti