Nimittäin asukuvat. Tai no asukuvat ja asukuvat... Kuvaajani sattui tänään olemaan hiukan rauhattomalla päällä näemmä, sillä suurin osa kuvista oli heilahtaneita. Lähes kaikissa ei-heilahtaneissa kuvissa taas mulla oli silmät kiinni. No, aina ei voi onnistua ja näillä mennään tällä kertaa. Päällä mulla oli erittäin mukava asu, kun aamupäivällä kävin keskustassa metsästämässä uusia biksuja. Boyfriend farkut yhdistettynä rentoon paitaan ja lenkkareihin. Takinkin jouduin nappaamaan keskustaan mukaan, sen verran viileä oli.
Hassua, että nyt on kesäloma. En ole sisäistänyt yhtään ajatusta, eikä säidenkään puolesta tunnu yhtään siltä. Mun loma on kumminkin lähtenyt hyvin käyntiin. Lauantai sujui juhliessa ja eilinen sitten voimia keräillessä. En edes ehdi lomailla kauaa, sillä sunnuntaina mun pitäisi suunnata jo riparille isoshommiin. Täytyy siis ottaa näistä ensimmäisistä lomapäivistä kaikki ilo irti.
paita Bik bok, boyfriend farkut Primark, laukku Vintage, kello Marc by Marc Jacobs, kengät Nike
Mulla lyö nyt pää ihan tyhjää tämän tekstiosuuden kanssa, joten jätän tämän vaan tähän ja toivotan kaikille ihanaa viikonalkua!
Lähetä kommentti