SOCIAL MEDIA

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

BLOGGAAJATAPAAMINEN LAPPEENRANNASSA 10.6.2016


Eilen järjestettiin ensimmäinen Starboxin bloggaajatapaaminen täällä Lappeenrannassa. Astelin Iso-Kristiinaan jännittynein mielin, sillä en oikeastaan osannut odottaa tapaamiselta mitään. Koko päivä ja ilta meni kuitenkin ihan superhyvin ja ylitti kaikki toiveeni. Nyt päästään vielä fiilistelemään eilistä kuvien ja tekstin parissa.

Iltapäivämme starttasi Marks & Spenceriltä, jossa meille kerrottiin ketjun historiaa ja muutenkin mielenkiintoisia faktoja siitä. Sen jälkeen meille esiteltiin kesän trendijuttuja ja kävimme kiertelemässä myymälässä. Muutamia kivoja vaatteita bongasinkin ja täytyy varmaan myöhemmin käydä vielä tsekkaamassa ne. M&S herkkuostasto oli myös hyvin houkuttelevan näköinen ja saimmekin ihanat goodiebagit, joissa oli vaikka mitä herkkuja maisteltavaksi.

Seuraavaksi suuntasimme Emotioniin. Siellä pääsimme tutustumaan Emotionin omiin merkkeihin ja muihinkin kosmetiikka juttuihin. Saimme myös Emotionista ihanat pikku muistot mukaan.

Emotionin jälkeen suuntasimme Sokos Hotel Lappeen tiloihin, jossa Kaakon Viestinnän sisältöjohtaja Pekka Lakka kertoi meille kirjoittamisesta. Puhe oli mielestäni todella hyvä ja käsitteli monta tärkeää faktaa, kuten sen ettei kannata kirjoittaa silloin, kun ei ole fiilistä siihen ja ettei kannata miettiä kirjoittaessaan niitä ihmisiä, jotka eivät merkitse itselleen mitään. 
Tämän jälkeen pääsimme tutustumaan itse hotelliin. Vaikka asunkin Lappeenrannassa, niin en todellakaan tiennyt, kuinka kiva hotelli oli kyseessä.

Hotellin kiertelyn lomassa alkoikin vatsa jo kurnia. Viimeisenä ohjelmassa meillä oli illallinen ravintola Trattoria Casassa. Ruoka oli mielettömän hyvää ja seura vielä sitäkin parempaa. Oli ihana tutustua muihin bloggaajiin ja maistella erilaisia italialaisia ruokia. Pakko kyllä suunnata kyseiseen ravintolaan joskus uudestaan. 

Oli ihanaa huomata, kuinka ihanien ihmisten kanssa saan bloggailla täällä. Tapaaminen oli niin onnistunut kuin olla vain voi. Kiitokset siis vielä jokaiselle, jotka olitte mukana tekemässä unohtumatonta perjantaina. Nyt innolla ruvetaan jo odottelemaan seuraavaa tapaamista! 

Lähetä kommentti