Muistan, kuinka pienenä haaveilin milloin eläinlääkärin ja milloin poliisin ammatista. Kaikki lapsuuden haaveammatit ovat kuitenkin ajan kanssa karsiutuneet pois, paitsi yksi. Ala-asteen aikaisissa ystäväkirja kirjoituksissa minusta tulee isona -kohdassa lukee muiden sen aikaisten unelma-ammattien seassa yksi ammatti, joka on unelma vieläkin. Muotisuunnittelija. Ala-asteella kiinnostuin muodista oikein kunnolla ja päätin, että musta tulee muotisuunnittelija. Yläasteelle mentäessä kaikki alkoivat kysellä, että mitäs peruskoulun jälkeen. Mulle oli aika selvänä, että haluan lukioon ja useat sitä minulle suosittelivatkin hyvän koulumenestyksen takia. Pohdin jo silloin vaatesuunnittelijan opintoja ammattikoulussa. Lappeenrannasta ei kuitenkaan löytynyt ihan sitä alaa, jota olisin halunnut, joten päätin hylätä ajatuksen ja suunnata lukioon. Silloinkin vaatesuunnittelijan ammatti epäilytti vähän, joten päätin ottaa muutaman vuoden lisäaikaa ja hakea lukioon, jonne pääsinkin ihan leikiten keskiarvollani. Enkä kyllä kadu yhtään lukioon menoa. Olen löytänyt parhaan ystäväni sitä kautta sekä saanut unohtumattomia kokemuksia.
Nyt on toinen vuosi lukiossa loppumassa ja enää abivuosi ja ylioppilaskirjoitukset edessä. Ensi keväänä olen myös siinä tilanteessa, että jonnekin kouluun olisi haettava. No, mikä se on niin sitä en osaa sanoa varmana. Olen kuitenkin miettinyt pääni puhki, toisinaan ahdistuneena tirauttanut itkut ja toisinaan päättänyt jo ettei musta tule ikinä mitään. Jotain apua tuosta kaikesta ahdistumisesta on ollut, sillä tällä hetkellä tiedän mitä haluan opiskella. Haluan opiskella muotia ja työskennellä tulevaisuudessa muotimaailmassa. Muoti ja vaatteet ovat aina olleet intohimoni ja olen ihaillut aina ihmisiä, jotka pääsevät työskentelemään niiden parissa. Mulle aina ammatinvalinnassa tärkeintä on ollut se, että työ on sellaista, josta nauttii ja johon löytyy intohimoa. En halua, että työ on mulle vaan rahantulolähde.
Joku mulle joskus tokaisi, "eikö olisi järkevämpää pitää tuo vaan pelkkänä harrastuksena?". Jäin pohtimaan kysymystä joksikin aikaa. Olisihan se varmaan joo ihan järkevää, mutta se tarkoittaisi sitä, etten lähtisi tavoittelemaan unelmia. Eikö unelmia kuulu tavoitella? Ainakin mun opo ja vanhemmat ovat kannustaneet kovasti lähtemään seuraamaan unelmia. Entä sitten, jos ne eivät toteutusikaan? Entä sitten, vaikka koko ala ei olisi mua varten? Seuraamalla unelmiani saan varmuuden siihen. Jos taas päätän vaan unohtaa koko asian, niin tiedän että se tulee kaivelemaan mieltäni lopun elämän ajan. Tiedän, että kyseinen ala on vaativa ja kaikista ei ole siihen. En kuitenkaan pysty kuvitella itseäni minnekkään muualle tällä hetkellä. Äitinikin totesi joskus ettei osaisi edes kuvitella minua mihinkään "normaaliin ammattiin", vaan tarvitsen ympärilleni luovan ympäristön. Tästä olen kyllä täysin samaa mieltä.
Onneksi mulla on aikaa vielä pohtia asioita. Onneksi mulla on ihania ystäviä, vanhemmat ja opo, jotka kannustavat seuraamaan unelmia ja tukevat päätöstäni. Hyppy tuntemattomaan tuntuu pelottavalta, mutta joskus on mentävä ulos mukavuus alueelta, jotta voi löytää itsensä ja nauttia elämästä.
Tulipa syvällisiä pohdittua näin perjantai-iltana. Olisi kiva kuulla, jos siellä on muita jotka tuskailevat ammatinvalinnan parissa. Tai jos olette joskus lähteneet seuraamaan unelmianne, niin olisi ihanaa kuulla kokemuksia siitä. Ihanaa viikonloppua kaikille! xx
Lähetä kommentti