SOCIAL MEDIA

lauantai 30. huhtikuuta 2016

KESÄTUKKA


Niksnaks ja niin se tukka lyheni. Voin rehellisesti sanoa, etten muista milloin viimeeksi mua olisi jännittänyt noin paljon kampaajan penkillä istuessani. Ehdin jo sen parin tunnin aikana kuvitella kaiken maailman kauhuskenaariot siitä, miten tulisin näyttämään nyljetyltä kanalta tai eskarilaiselta. Kun hiuksia ruvettiin kuivaamaan, niin nousi kyllä suu hymyyn, niistähän tuli aika mageet. Samaa mieltä olen edelleenkin. Tykkään näistä kokoajan vaan enemmän ja enemmän, vaikka onhan näissä tottumistakin. Joka kerta kun kävelen peilin ohi hämmennyn, sillä näytän erilaiselta. Myöskin joka kerta, kun harjaan tai muuten vaan hipelöin hiuksiani, niin hämmennyn kun ne loppuvat kesken. No, ehkä tähän pian tottuu.


Vaaleilla raidoilla sävykin kirkastui ihanasti ja näistä tuli paljon eloisamman näköiset. Super kiva välillä olla tällaisilla lyhyemmillä hiuksilla, onhan nämä paljon kevyemmätkin. Olen myös saanut jo todella paljon kehuja ja useat ovat sanoneet, että nämä sopivat mulle tosi hyvin. Ei siis todellakaan ollut hutiveto tämä hiusten lyhentäminen (tai no vielä ei ainakaan ole ikävä pitkiä hiuksia).


Mulla on tällä hetkellä ihan huppu hyvät fiilikset, eikä pelkästään näitten uusien hiusten takia. Huomenna on nimittäin mun 18-vuotis synttärit!!! Ihan hullua, miten aika menee näin nopeasti. Olen todella innoissani huomisesta, sillä kunnon synttärijuhlinnat on tiedossa. Huippupäivä ja -ilta siis tulossa, maltan tuskin odottaa. Huomenna tuskin ehdin tulla postailemaan, sen verran vauhtipäivä tulossa, mutta tulen sitten myöhemmin jakamaan fiiliksiä synttäreistä kuvien kera. Nyt mä toivottelen teille kaikille super kivaa vappua ja juhlikaahan kunnolla, mutta rauhassa! 

Lähetä kommentti