SOCIAL MEDIA

maanantai 18. huhtikuuta 2016

HBD TO MY BLOG!


Tasan kaksi vuotta kulunut siitä, kun kirjoitin ensimmäisen postaukseni blogiini. Paljon on asioita tuosta muuttunut. Jos kaksi vuotta sitten joku olisi kertonut minulle, että vielä kahden vuoden päästäkin kirjoitan tätä aktiivisesti olisin luultavasti naurahtanut vaan. Mutta tässä sitä nyt ollaan edelleen. Tästä on kehkeytynyt näiden parin vuoden aikana rakas harrastus, josta en todellakaan ole valmis luopumaan vielä vähään aikaan. Pääsen ilmaisemaan itseäni tätä blogin kautta, sekä voin yhdistää rakastamiani asioita tähän: valokuvauksen, muodin ja kirjoittamisen. Siinä, missä blogini laatu on kasvanut huomattavasti, niin on tämä blogi kasvattanut minua myös ihmisenä. Toisen blogi-vuoteni kruunasikin oikeastaan tämä muutto Starboxiin. On ollut mahtavaa päästä mukaan tällaiseen huippuporukkaan. Nyt vain nokka kohti tulevaa. Tavoitteena on kehittää blogia vielä lisää ja panostaa myös vielä lisää. En usko, että tässä hommassa voi koskaan olla tarpeeksi hyvä, parasta onkin kun voi kehittää tätä jatkuvasti. 
Haluan vielä kiittää teitä kaikkia siellä ruudun toisella puolella. Mahtavaa, että jaksatte lukea mun juttuja. Super iso kiitos vielä kaikille, jotka olette piristäneet mun päiviä ihanilla kommenteillaan. Ette arvaakaan, kuinka usein saatte hymyn huulilleni. Kaksi upeaa vuotta blogin parissa takana ja toivottavasti mahdollisimman monta vielä edessä. Tästä on taas hyvä jatkaa. 

Lähetä kommentti