1. En ole ikinä osannut luokitella itseäni aamu- enkä iltaihmiseksi. Olen nimittäin molempia. Rakastan aikaisin heräämistä, jolloin voin viettää rauhallisen aamun kotona tai mennä vaikka treenaamaan. Mutta yhtä paljon rakastan myös myöhäisiä iltoja ihanien ystävien kanssa tai kotona peiton alla elokuvia katsellessa.
2. Oon ihan koukussa kaiken maailman hömppäsarjoihin. Tällä hetkellä varsinkin Temptation Island ja Bachelor on pakko katsoa joka viikko. Parasta, kun voi vaan heittää aivot narikkaan ja rentoutua. Ystäväni ja perheeni ei kylläkään tunnu jakavan samaa mielipidettä... :-D
3. Miusta löytyy myös jonkin verran perfektionistin vikaa. Luovassa tekemisessä se tulee varsinkin ilmi. Haluan tehdä kaiken mahdollisimman hyvin ja lopputuloksen pitää miellyttää oikeasti silmääni, että olen tyytyväinen. Se tulee ilmi tätä blogiakin tehdessä siten, että joskus saatan hioa tekstejä tai kuvia todella kauan, eikä lopputulos välttämättä siltikään miellytä.
4. Olen aina ollut kiinnostunut vaatteista ja muodista. Pienenä pukeutumisleikit olivat lemppareitani ja järjestin usein barbeillani muotinäytöksiä. Rupesin myös tekemään jo ihan pienenä barbeilleni vaatteita kaikista mahdollisista kangastilkuista, mitä kotonta vain löytyi.
5. Ärsyynnyn välillä todella helposti ja esimerkiksi kotona pinnani saattaa palaa todella helposti. Varsinkin stressaantuuneena saatan räjähtää todella helposti. Kun olen tästä maininnut joillekin tutuille tai opettajille, niin joka kerta he ovat yhtä ihmeissään, sillä heidän mielestään on vaikeaa kuvitella minut vihaisena tai muutenkaan huutamassa kellekkään. Ehkä ihan hyvä, että tämä piirre ei tule kuin kaikista läheisimmille ihmisille ilmi, haha.
6. Aivoni käyvät varmaan ylikierroksilla nukkuessani, sillä näen välillä unia, joissa ei ole mitään järkeä. Sen lisäksi pyörin vielä todella paljon ja muutaman kerran olen kuulemma unissanikin kävellyt. Pienenä myös puhuin ja lauloin unissani lähes joka yö, mutta nykyään se on onneksi vähentynyt.
7. Oon aikamoinen hätähousu lähes joka asiassa. Aina kun on jotain kivaa tiedossa, niin olen eteisessä jo ihan liian aikaisin valmiina lähdössä. Sama pätee myös esimerkiksi kirjoja lukiessa ja luen yleensä kirjan ihan muutaman päivän sisään, sillä en malta odottaa loppuratkaisua. Myös uusia vaatteita ja kenkiä on heti pakko päästä testaamaan.
8. Olen ihan hulluna salaatteihin. Voisin mussutella vaan pelkkiä erilaisia salaatteja joka päivä naamaani. Tämän hetkisiä lemppareita ovat lohisalaatti ja katkarapu-avokadosalaatti.
9. Inhoan kauhuleffoja yli kaiken. Mulla on muutenkin vilkas mielikuvitus ja yksin kotona ollessani säikähdän ihan tavallisia ääniäkin. Silti joskus tulee katsottua kauhuleffoja ja joka kerta muistan miksi inhoan niitä. Mä aina säikähtelen ja olen ihan paniikissa, kun muut vaan nauravat kohtauksille ja varsinkin mulle...
10. Tykkään ainoastaan raaoista banaaneista. Silloin, kun ne ovat vähän vihertävänkeltaisia, niin ne ovat juuri täydellisiä! Jos kuoreen ehtii yhtään muodostua ruskeaa, niin en enää halua syödä niitä.
Tunnistaako kukaan muu itseään joistain näistä kohdista? Ihanaa torstain jatkoa kaikille! ♥
Lähetä kommentti