SOCIAL MEDIA

sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

MY EASTER


Heissan! Tulin jakamaan muutaman kuvan miun pääsiäislomalta ja muutenkin vähän kertomaan kuulumisia. Loma on kulunut oikein mukavissa merkeissä kavereita nähden, urheillen, syöden ja ihan vaan rennosti ottaen. Oon mie jotain kouluhommiakin saanut vähän tehtyä ja tänään sain jopa aloitettua kokeisiin luvun (okei, luin 2 kappaletta, mutta onhan sekin jo alku...). Tänään innostuin myös lähtemään vähän pidemmälle juoksulenkille ihanan aurinkoisen sään takia. Oli kyllä ihana juosta auringon lämmittäessä. Ihanaa, että kevään tulo alkaa kunnolla näkyä!




Pariisin lentokentältä ostin muutamia muotilehtiä ja niitä on tullutkin nyt loman aikana kovasti selattua. Tuntuu, että pää on taas täynnä uusia ideoita ja olen ihan innoissani kevätmuodista. Ranskasta tein varsinkin ihania löytöjä ja pikkuhiljaa alan olla oikeasti todella tyytyväinen mun vaatekaappiin. Tarvitsisin vielä muutamia juttuja varsinkin kevättä varten, mutta tällä hetkellä mun pankkitili ei kummoisia summia näytä, joten ne saavat varmaankin odottaa, haha. Yhdet kivat kevätjutut pitäisi ensiviikon aikana saapua postissa ja maltan tuskin odottaa, että saan ne ja pääsen esittelemään ne teillekin.



Kevät tuo muutenkin aina mukanaan todella paljon energiaa. Tuntuu, että jaksan taas tehdä paljon enemmän asioita.Varsinkin aurinko on se, mistä tunnun saavan eniten energiaa. Rakastan sitä tunnetta, kun aurinko lämmittää kasvoja. Jotenkin asiatkin näkee paljon positiivisemmassa valossa eikä esim. ensiviikolla alkava koeviikko stressaa vielä yhtään (vaikka kyllä pitäisi). Hullua, että taas enää muutama hassu kuukausi, kun alkaa taas kesäloma. Ja enää kuukausi mun täysi-ikäistymiseen, hui...



Olen myös viime viikkoina pyöritellyt päässäni ajatusta siitä, että tekisin hiuksilleni jotain kivaa. Ennen wanhoja en uskaltanut tehdä niille mitään, mutta nyt olen miettinyt niiden leikkaamista. Himottelisi jotenkin todella paljon leikata lyhyemmät hiukset, mutta sitten toisaalta taas ei. Tykkään nimittäin todella paljon näistäkin ja pelkään, että katuisin jälkikäteen näiden leikkaamista. Toisaalta ne ovat vaan hiukset ja kasvavat ainakin mulla todella nopeasti. Väriä en ainakaan lähde muuttamaan, sillä tykkään noista noin luonnollisina ja muutenkin tällä hetkellä luonnolliset hiusvärit ovat in. Noh, täytyy harkita...
Ihanaa sunnuntai-iltaa kaikille ja nauttikaa vielä täysillä huomisesta vapaapäivästä, ennen kuin koittaa taas arkeen paluu! 

4 kommenttia :

  1. Todella laadukas ja rento blogi sinulla.
    Kirjoitat tosi kivasti ja tekstiäsi on mukavaa lukea. Jatka samaan malliin vain :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon sulle Emilia! :) Tämmöistä palautetta on aina niin ihana saada, sillä noihin asioihin pyrinkin panostamaan. Piristit kyllä aamuani! ♥

      Poista
  2. Onpa kivoja kuvia! Itse leikkasin noin puoltoista vuotta sitten hiuksia omasta mielestäni aika radikaalisti lyhyeksi ja muistan vieläkin hyvin, kuinka paljon pienestä vaihtelusta tykkäsin. Sitten kylläkin jossain vaiheessa iski se katumus ja olisin niin kovasti halunnut tosi pitkät hiukset takaisin. :-D Toisaalta, kyllä ne hiukset tosiaan takaisin sitten kasvaa, vaikka niitä leikkaisikin vähän enemmän!

    http://blogbytinka.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :) Mustakin tuntuu, että aluksi olisin ihan ihastunut uusiin hiuksiin, mutta myöhemmin saattaisi tosiaan alkaa kaduttamaan. Täytyy nyt pohtia tarkkaan, olisihan ne tosiaan aika kivaa vaihtelua. :D

      Poista