Koska viime vuonna tekemänin lahjatoivelista oli niin suosittu, niin päätin tänä vuonna toteuttaa samanlaisen postauksen. Jos kiinnostaa, niin täältä löytyy viime vuoden postaus. Nyt kumminkin tämän vuoden toiveisiin.
1. Uusi yöppäri on jokavuotinen toive mun joulupukin listalla. Yöppäreitä harvemmin jaksaa itse ostella, niin on ihana löytää uusi suloinen yöppäri joulukuusen alta.
2. Kirjoja löytyy myös läjäpäin listaltani. Joululomalle on varsinkin kiva saada uutta lukemista, sillä mikään ei ole ihanampaa, kuin lojua peiton alla lukien uutta kirjaa ja syöden konvehteja. Himoitsen mm. How to be Parisian -kirjaa.
3. Uusi hiustenkiharrin tulisi myös enemmän, kuin tarpeeseen. Ei siinä, että vanhassa olisi mitään vikaa, mutta se on liian ohut pitkille hiuksilleni. Viimeisen vuoden aikana olenkin vääntänyt suoristusraudalla kiharoita, joten uusi (ja mahdollisimman paksu!) kiharrin olisi ihan toivottu juttu.
4. Sisustusjuttuja on myös aina kiva saada. Varsinkin nyt, kun pikkuhiljaa edessä alkaa häämöttää omille muutto, niin on ihan kiva saada esim. mukeja joita voi viedä mukanaan sitten omaan kotiin. Myös tällaiselle kynttilähullulle tuoksukynttilät ovat nappivalinta!
5. Uusia treenivaatteita tarvitsee aina. Oon jo pitempään kaipaillut värikkäitä treenitrikoita, muttei mistään tunnu löytyvän. Nämä kuvassa olevat ovat ihan täydelliset! Ehkä joulupukki löytää jostain tuollaiset tai sitten ei. Myös topeille on tarvetta. Esim. tällainen perus musta Niken toppi olisi todella tervetullut.
6. Myös kosmetiikkajutut ovat sellaisia, joita ei koskaa voi olla liikaa. Aina on ihana saada uusia kynsilakkoja tai jotain muuta ihanaa.
Tällaisia juttuja löytyy tänä vuonna miun listalta. Nuo ovat sellaisia juttuja, joita myös oikeasti tarvitsen. Parhaita joululahjoja kuitenkin yleensä on sellaiset paketit, jotka yllättävät täysin. Ensi viikolla ajattelin itsekin suunnata joululahjaostoksille. Aika monia joululahjoja olen myös tehnyt/tekemässä itse. Kiinostaisiko teitä muuten postaus itsetehdyistä joululahjaideoista? Oi vitsi, en malta odottaa aattoa!

Lähetä kommentti