

Itse ripsien laitto kesti n. 2 tuntia eikä tuntunut missään. Vähän sen jälkeen kyllä silmät vuosi ja olivat punaiset, mutta se on aivan normaalia. Kun ensimmäisen kerran avasin silmäni ja sain peilin käteen olin ihan häkeltynyt: "wow ovatko nuo todella minun silmäni!?!". Ripsistä tuli juuri sellaiset, kuin halusinkin! Näyttävät, mutta suht luonnolliset eikä överit.



Ja onhan se pakko myöntää, että nämä ripset ovat kyllä todelliset arjenpelastajat. Varsinkin nyt, kun olen töissä saan nukkua vielä pidempää, kun ei tarvitse käyttää aikaa silmien meikkaamiseen. Voin myös lähteä ihan hyvin ilman meikkiä liikenteeseen ja silti näyttää laittautuneelta. Onhan se myös ihanaa, kun heti herätessään näyttää jo ihmiseltä, haha.


Oon jo nyt ihan rakastunut näihin ripsiin, vaikka ovat olleet vasta muutaman päivän. ♥ En kyllä aio luopua näistä pitkään aikaan. Jos jotain sitten kiinnostaa, niin voin kirjoitella myöhemmin kuinka nämä ovat kestäneet etc.

Tässä vielä kunnon lähikuva ripsistäni. Mulla on onneksi jo omasta takaa todella tuuheat ripset, jolloin pidennyksienkin kanssa lopputulos on hyvin tuuhea.
Nyt toivottelenkin kaikille hyvät yöt ja painun kohta itse pehkuihin, että jaksan vielä huomenna herätä aikaisin. Tällä viikolla tuskin pääsen enää postailemaan, koska en saa nettiä... Mutta palaillaan sitten ensiviikolla. Ihanaa juhannusta siis myös kaikille! Juhlikaa rauhallisesti ja varovasti! ♥
Ihanat ripset :) oot tosi kaunis!
VastaaPoistaOiii kiitos paljon! :-)
PoistaMistä kävit ottamassa? :)
VastaaPoistaStudio Calla:ssa :-)
Poista